top of page
taustakuva jossa kerrostunutta maalia
TulkkausTaide logo

SILJA SOITTILA

Silja Soittila

SILJA SOITTILA

Viittomakielen tulkki

Puhevammaisten tulkki

Kommunikaatio-opettaja

Valmistunut:

Humak Kuopio, 2019

Puhelin: 040 152 8338

Sähköposti: silja@tulkkaustaide.fi

Silja tuottaa viittomakielen tulkkausta alihankintana läntisellä alueella ja ulkomailla, tarvittessa myös muualla. Kelan hankintakaudella 2021 Silja on tilattavissa Kelan tilauksiin.

"Tulkkauksessa parasta on se, kun tilanne ja kommunikointi ihmisten välillä soljuu luonnollisesti. Pidän siitä, että työ on vaihtelevaa ja pääsen niin monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin mukaan. On myös mahtavaa huomata kehittyvänsä ja oivaltavansa hyviä kielellisiä ratkaisuja tulkkauksen näkökulmasta.

 

Olen aina pitänyt kielten opiskelusta, mutta viittomakielen visuaalisuus ja monipuolisuus tekee siitä erityisen kiehtovan. Olen persoonaltani iloinen, avoin, lämmin ja kannustava, ja toivon sen välittyvän myös tulkkipareilleni tulkkaustilanteissa. Osaan myös nauraa itselleni ja enkä lainkaan pahastu kehittävästä palautteesta.

 

Vapaa-ajallani käyn lenkillä, uimassa ja sambatanssitunneilla, luen kirjoja ja vietän aikaa ystävieni kanssa. Silloin tällöin käyn myös valokuvaamassa luonnossa. Arjen pienet asiat, kuten valoisa sää ja iloiset ihmiset saavat minut hyvälle tuulelle."

 

”Mokia on turha jäädä murehtimaan -

se on housussa jo!”

Tulkkauskielet puhutussa kielissä

• suomi äidinkieleinä
• keskitason englanti

 

Tulkkauskielet viitotuissa kielissä
• suomalainen viittomakieli

taustakuva jossa kerrostunutta maalia

OTA YHTEYTTÄ

ILOLLA ETEENPÄIN!

Ota yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai

alla olevan yhteydenottolomakkeen avulla. 

bottom of page